Heppoa ja ravinteikasta - esittelyssä hauskat uunikalareseptit

Valmista kalaa vaivattomasti uunissa

Kun mietitään vaivattomasti valmistettavaa arkiruokaa, tuskin monellekaan tulee ihan ensimmäiseksi mieleen valmistaa kalaruokaa. Totta onkin, että vaikka kalaa voi valmistaa nopeastikin, tarvitaan siihen yleensä paljon erilaisia ennakkovalmisteluja, raaka-aineesta ja ruoasta riippuen esim. kalan perkaamisesta ruotojen poistoon ja kalan fileointiin. Myös itse valmistuksessa on omat niksinsä, tai ainakin kalan maustamisesta ja kypsyttämisestä esim. paistinpannulla olisi hyvä olla hieman kokemusta, ettei kallisarvoinen raaka-aine mene pilalle.

On kuitenkin yksi tapa valmistaa kalaa helposti ja varmasti – laittamalla se uuniin. Uunikalan valmistuksessa on myös se hyvä puoli, että mukaan voi laittaa muitakin raaka-aineita kypsymään, jolloin lisukkeetkin maustuvat ja valmistuvat samalla kertaa. Suomalaiset myös tietävät jo varsin hyvin, että ravitsemussuositusten mukaan kalaa tulisi syödä parisen kertaa viikossa, kalalajeja vaihtelemalla, joten kiireisessä kotitaloudessa – ja luonnollisesti muuallakin – uunikalan voi hyvin ottaa osaksi viikoittaista kodin ruokalistaa.

Olemme listanneet nyt erilaisia, mahdollisimman helppoja ja normaalista hieman poikkeavia uunikalareseptejä, joiden valmistuksessa etusijalla ovat vaivattomuus ja nopeus – maun kuitenkaan kärsimättä.

Nopea mantelikala eli manteligratiini

Käytännössä tämän helpommaksi ei mantelikalan valmistaminen enää voi tulla. Findus Mantelikala on täysin valmis uuniin suoraan pakkasesta, joten mitään esivalmisteluja ei tarvita – jopa mukana tuleva pahvivuoka sopii niin uuniin kuin mikroonkin. Ainoa asia, mikä ruoan valmistuksessa pitää muistaa, on varmistaa, että gratiini on juuri sopivan kypsä pois uunista otettaessa. Keskimäärin gratiini viihtyy 200-asteisessa uunissa noin 40 minuutin ajan, mutta kuten hyvin tiedetään, valmistusaika voi vaihdella paljonkin uunista riippuen.

Kalawok sweet chili -kastikkeella maustettuna

Tässä reseptissä kalat eli tarkemmin sanottuna lohifileet valmistetaan uunivuoassa makean sweet chili saucen kera, kun taas wokkivihannekset kypsytetään pannulla kookosmaidossa. Tuloksena on näyttävä ja erittäin maukas kasviksilla höystetty kalaruoka. Ateria tarjotaan vastakeitettyjen nuudelien kanssa.

Tutustu kalawok-reseptiin täällä.

Pakasteseitiä uunissa parmesan-bechamel -kuorrutuksella

Pakasteseiti sopii erinomaisesti uunissa valmistettavaksi! Tässä reseptissä valmistetaan ensin bechamel-kastike, jolla sitten kuorrutetaan sulatetut pakasteseitifileet. Näitä paahdetaan uunin grillivastusten alla noin 6-7 minuutin ajan, kunnes kalan pinta on saanut kauniin paahdetun värin. Ateria viimeistellään friteeratuilla kapriksilla ja parmesan-lastuilla.

Tutustu reseptiin täällä: https://www.findus.fi/reseptit/parmesan-bechamel-kuorrutetut-seitifileet-ja-friteerattua-kaprista

Yllätysbonus: Juustoinen kalapuikkopaistos

Kuka sanoi, että kalapuikot pitäisi valmistaa ja syödä sellaisinaan? Tässä oivaltavassa reseptissä kalapuikot juustokuorrutetaan ja kypsytetään purjon, perunan, kesäkurpitsan ja porkkanan kera uunissa. Resepti sopii erityisen hyvin paitsi kalapuikkojen ystäville, myös lapsiperheille, koska tässä ohjeessa kalapuikot yhdistetään reiluun määrään terveellisiä kasviksia. Koko aterian voi uunin sijaan valmistaa myös paistinpannulla.

Tutustu reseptiin täällä:

https://www.findus.fi/reseptit/juustoinen-kala-purjopaistos