Hävikki vähenee kovalla työllä

Tiesitkö, että kolmasosa kaikesta ruoasta menee hukkaan?

Ruokahävikki on valtava maailmanlaajuinen ongelma, koska samalla tuhlautuu elintärkeitä resursseja. Tämä on mielestämme väärin. Ruokahävikin vähentämisen ohella pyrimme myös vähentämään jätteiden syntymistä koko toimitusketjussamme. Intohimomme on tuottaa raaka-aineista herkullisia tuotteita ja tuottaa samalla mahdollisimman vähän hävikkiä ja jätteitä.

Pikajäähdytyksen ansiosta voimme säilöä sekä tuoreet että puolivalmiit elintarviketuotteet ja samalla säilyttää niiden laadun ja maun korkeiden standardien mukaisesti koko tuotantoprosessin ajan. Tämän ansiosta tuotemerkeillämme on erittäin matalat ruokahävikkiprosentit kautta koko elintarvikealan.

 

Ruokahävikki ja kierrättäminen

On tietenkin olemassa hävikkiä, jota ei voi välttää, esimerkiksi perunankuoret, lehdet, tyhjät herneenpalot ja kaalien varret. Tämän lisäksi on jonkin verran vältettävissä olevaa ruokahävikkiä, jonka syntymistä pyrimme jatkuvasti vähentämään. Lähetämme tällaiset aineet mahdollisuuksien mukaan käytettäväksi uudelleen eläinrehuna. Mikäli aine ei sovellu rehuksi tai elintarvikkeeksi, lähetämme sen tavallisesti anaerobiseen mädätykseen, jonka kautta syntyy luonnollista lannoitetta ja/tai uusiutuvaa energiaa.