Kalan vastuullinen hankinta

Kalan vastuullinen hankinta

Tehtävämme on suojella meriä nykyisiä ja tulevia sukupolvia varten.

 

Siksi haluammekin näyttää esimerkkiä hankkimalla ja valmistamalla kalamme vastuullisesti. Ovathan kalat ja merenelävät sentään ikoninen osa brändejämme. Olemme suojelleet kalojen ja merenelävien kantoja jo yli kaksikymmentä vuotta. Vaikka hankimmekin vastuullisesti sertifioitua tai kestävillä menetelmillä hankittua kalaa, meret ovat erittäin suuressa kuormituksessa. 

Ilmastonmuutos, meren saastuminen, liikakalastus sekä laiton, raportoimaton ja sääntelemätön kalastus uhkaavat meren elämää ja merenelävien kantoja. Maailmanlaajuinen kalan ja merenelävien kysyntä on kasvussa, mikä pahentaa liikakalastuksen ongelmia. Tämä uhkaa kalakantoja monilla maapallon alueilla. 

Käytämme YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) vastuullista kalastusta koskevia sääntöjä oppaanamme, kun järjestämme vastuullista kalan (villin ja viljellyn) hankintaa. Emme hyväksy mitään kalaa, joka on laitonta, raportoimatonta, sääntelemätöntä tai peräisin ylikalastetusta kannasta. 

Teemme yhteistyötä myös merenkulun ja vesiviljelyn hallintaorganisaatioiden sekä sääntelyelinten kanssa, jotta voimme toteuttaa YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön vastuullisen kalastuksen periaatteita. 

Tavoitteenamme on,
että 100 % meille toimitetuista kaloista ja merenelävistä on hankittu kestävillä kalastus- tai viljelymenetelmillä viimeistään vuoteen 2025 mennessä

Villinä pyydetty kala ja merenelävät

Lähdimme perustamaan Marine Stewardship Council -järjestöä (MSC) vuonna 1997. Olemme sitoutuneet kasvattamaan MSC-sertifiointien määrää kaloille, joita käytämme Findus-tuotteissa, ja tulokset ovatkin erinomaisia. Suomessa kaikki villikalatuotteemme ovat MSC-sertifioituja vuoden 2019 aikana. Olemmekin maailmanlaajuisesti suurin MSC-merkin käyttäjä. Käytämme MSC-standardia riippumattomana arvioijana, sillä uskomme, että se on laadukkain ja vaativin saatavilla oleva sertifiointi.

Yhtenä Euroopan suurimmista pakastettujen elintarvikkeiden toimittajista, tavoitteemme on auttaa Euroopan kuluttajia valitsemaan terveellisempiä ja ravitsevampia aterioita sekä syömään useammin kalaa ja mereneläviä. Pitkä suhteemme MSC:n kanssa merkitsee, että samalla, kun saavutamme tavoitteitamme, kuluttajat syövät yhä enemmän MSC-sertifioitua kalaa nyt ja tulevaisuudessa. Kun tuemme MSC-sertifiointia, tuemme myös YK:n kestävän kehityksen tavoitetta 14 ja   olemme siten mukana tuomassa kuluttajien saataville kestävästi hankittua kalaa.

The Marine Stewardship Council (MSC)

MSC on kansainvälinen voittoa tavoittelematon järjestö, joka on perustettu turvaamaan terveellisiä, kestäviä ja hyvin hoidettuja kalakantoja nykyisille ja tuleville sukupolville.

Käytämme MSC-standardia, koska: 

  • kala ja merenelävät voidaan jäljittää pyyntipaikkaan, joka on kestävä, sertifioitu ja riippumattomasti arvioitu
  • kaloja ja mereneläviä käsitellään varmasti huolella. sertifioitu eroaa sertifioimattomasta niin merellä kuin lautasella – selkeästi merkitty voidaan jäljittää sertifioituun ja kestävään kalastuslaitokseen
  • se perustuu tieteeseen ja on kansainvälisesti hyväksytty, jonka ansiosta se on vankka ja uskottava.

Vesiviljely 

Vesiviljelytuotanto (kalan ja simpukoiden viljely) on yksi uusimmista ja nopeimmin kasvavimmista ruoantuotannon muodoista.  Vesiviljely tuottaa tällä hetkellä jopa puolet maailman kalan ja merenelävien tuotannosta. Vesiviljelyn suhteellinen osuus kalan ja merenelävien koko tuotannosta kasvaa edelleen. 

Tästä syystä vesiviljelystä on tulossa tärkeä kalan ja merenelävien lähde. On tärkeää, että viljelijöiden ja kalastuslaitosten toimintatavat ovat vastuullisia. Tämä on erittäin keskeistä alueilla, missä tuotannon kasvu kuormittaa herkkiä ympäristöjä yhä enemmän. Paremman hallinnan ja tekniikan puutteet sekä  kasvavat tuotantomäärät johtavat kestämättömiin kuormituksiin, jotka vaikuttavat ympäristöön maailmanlaajuisesti ja paikallisiin ympäristöihin, joissa vesiviljelyä tapahtuu.

Vesiviljelyllä on suoria vaikutuksia biofysikaalisiin resursseihin, veden laatuun, elinympäristön eheyteen ja luonnon monimuotoisuuteen. 

Sillä on myös voima auttaa paikallisia yhteisöjä: 

  • lisääntyvät tulot luovat lisää työpaikkoja ja voimaannuttavat yhteisöjä 
  • parempaa ravintoa 
  • enemmän valtaa viljelijöille

Aquaculture Stewardship Council (ASC)

Sertifiointijärjestelmät, kuten ASC, ovat osoittaneet, että markkinapohjaisilla tekijöillä voidaan vaikuttaa positiivisesti koko toimitusketjuun. Eräs muutosta eteenpäin vievä avaintekijä on ASC:n käyttämät standardit, jotka osoittavat, mitä on vastuullinen vesiviljely. Ne perustuvat tieteeseen, osoittavat parhaimmat toimintatavat ja sisältävät mitattavissa olevia suoritusindikaattoreita. Standardit auttavat tekemään vesiviljelystä ympäristöllisesti kestävämpää ja yhteisöllisesti vastuullista. Standardit tarjoavat keinoja edistää ja palkita vastuullisia viljelykeinoja, ja ne vaikuttavat ihmisten ostopäätöksiin kalatuotteiden kohdalla.

Kalakantojemme jäljitys

Kaikki villinä pyydetyt kalamme ovat jäljitettävissä niiden pyyntihetkeen. 
Olemme kehittäneet kalan alkuperän jäljitystyökalun  jonka avulla kuluttajat voivat selvittää, mistä kala on peräisin. Näin he voivat olla varmoja, että kalapuikoissamme käytetty kala on sertifioitua. Työkalu toimii tällä hetkellä kuudella eri markkina-alueella. Kehitämme työkalua edelleen. Suomessa voit tarkistaa kalan alkuperän pakkauksesta.