Ruusukaalin valmistus – paistettuna, keitettynä ja muita valmistustapoja

Ruusukaalin valmistus – paistettuna, keitettynä ja muita valmistustapoja

Ruusukaalin valmistus

Ruusukaali mielletään monesti vain jouluherkuksi, vaikka totuus on aivan toinen!

Moni voisi syödä tätä vihannesta enemmänkin, ovathan keitetty, voissa höyrytetty tai paistettu ruusukaali äärimmäisen maukkaita ja sopivat syötäväksi sellaisenaan tai lisukkeena. Lue helpot ja kätevät valmistusvinkit ja tutustu inspiraatioresepteihin, joita voi tarjota niin arkena kuin vieraillekin!

Näin onnistut ruusukaalin keittämisessä

Brysselinkaalin eli ruusukaalin valmistus on helppoa. Jos käytät Finduksen pakastettuja ruusukaaleja, ne on puhdistettu jo valmiiksi. Jos olet ostanut tuoreita ruusukaaleja, ne on mahdollisesti puhdistettava ennen käyttöä leikkaamalla ruskeat päät pois ja poistamalla ulkolehdet. On hyvä käyttää suunnilleen samankokoisia kaalinpäitä.

1. Kiehauta sopiva määrä vettä suuressa kattilassa (koko riippuu siitä, kuinka paljon ruusukaaleja kypsennät kerralla).
2. Laita ruusukaali veteen ja peitä kannella.
3. Anna ruusukaalin kypsyä 4–10 minuuttia (ruusukaalin keittoaika vaihtelee muun muassa kaalinpäiden koon mukaan), mieluummin vähän liian vähän kuin liian pitkään.
4. Kaada vesi pois.

Ruusukaalin kypsennysaika

Pakasteruusukaalien pitäisi kypsyä noin 5 minuutissa.

• Tuoreita ruusukaaleja voi joutua keittämään 4–10 minuuttia.

Mistä tietää, ovatko ruusukaalit kypsiä?

Kaalipäiden on oltava mureita, muttei täysin pehmeitä ja vetisiä - kaada vesi pois ennen kuin voit helposti työntää veitsen tai haarukan kaalipäihin.

Höyrytä ruusukaalit voissa

Voissa höyrytetyt ruusukaalit ovat ihana lisuke esimerkiksi kalkkunalle.

1. Jos käytät höyrytintä tai siivilää, lisää vettä sen pohjaan asti. Voit käyttää myös sopivan suurta kattilaa ja lisätä vettä niin, että se peittää kunnolla pohjan.
2. Keitä vesi kannen alla (tehokkaampaa).
3. Lisää ruusukaalit ja kunnon nokare hyvää voita (ei margariinia).
4. Höyrytä noin 4 minuuttia.

Paistetut ruusukaalit

Oletko keittämisen sijaan kokeillut paistaa ruusukaaleja? Paistaessa niiden hieman pähkinäinen maku kirkastuu entisestään. Voit käyttää ruusukaaleja myös wokissa; jos kaaleja on vain vähän jäljellä, niiden heittäminen wokiin on hyvä tapa hyödyntää tähteet.

1. Käytä riittävän kuumaa paistinpannua.
2. Lisää pieni määrä rypsiöljyä sekä ruusukaalinpäät, puolita ne ensin tarvittaessa.
3. Paista 6–7 minuuttia. Käännä ja sekoita kaaleja säännöllisesti - ne saavat mielellään ruskistua hieman.
4. Vähennä tarvittaessa lämpöä loppua kohti.
5. Ripottele päälle hyvää suolaa ja jauhettua pippuria.

Uunissa paistetut ruusukaalit - helppoa ja maukasta

Voit kypsyttää ruusukaalin helposti myös uunissa, todella hyvää!

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
2. Pilko ruusukaali kahteen tai neljään osaan.
3. Laita kaalit uuninkestävään astiaan, jossa on vähän oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Ripaus valkosipulia antaa lisää makua.
4. Paista noin 15 minuuttia (kunnes ruusukaalit ovat kullanruskeita ja pehmeitä).

Uunissa paistetut ruusukaalit - helppoa ja maukasta

Voit kokeilla erilaisia makuja paistettujen ruusukaalien kanssa. Jännittävän makuyhdistelmän saat käyttämällä paistamiseen kookosöljyä. Kokeile myös paistaa hienonnettua chiliä, valkosipulia, pinjansiemeniä tai pekonikuutioita. Tai kokeile, miltä maistuvat sokerissa paahdetut ruusukaalit. Vai ehkä vähän parmesaania päälle?

Tiesitkö tämän ruusukaaleista?

Pienet ruusukaalinpäät ovat täynnä hyviä ravintoaineita! Ne sisältävät paljon C-, K- ja F-vitamiineja sekä rutkasti kuitua.

Ruusukaalin suosio kasvanut, kenties laajemman kasvisruokainnostuksen myötä. Onneksi on monta hyvää tapaa sisällyttää ruusu- eli brysselinkaali ruokavalioon.