Parhaat kastikkeet kalalle - Tutustu vaihtoehtoihin

Kala on äärimmäisen monipuolinen raaka-aine kaikenlaiseen ruoanlaittoon.

Se sopii kalalajista riippuen mainiosti vaikkapa paistettavaksi, grillattavaksi, keittoihin ja esimerkiksi erilaisiin pataruokiin.

Kala on yleensä - lajista tietenkin riippuen - ominaismaultaan varsin mieto, joten kalaruokien seurana tarjotaankin useimmiten erilaisia kastikkeita, dippejä tai majoneeseja.

Kalalle tarkoitettuja kastikkeita on sekä kylmiä että lämpimiä versiota, ja varsin tavallista on, että perinteisiä reseptejä varioidaan ja kehitetään oman maun mukaan.

Esittelemme tässä artikkelissa muutamia tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin kastiketyyppejä.

Kylmä kastike vai lämmin kastike?

Kala on siitä kätevä raaka-aine, että sen kanssa voi hyvin tarjota vikkelästi valmistettavia kylmiä kastikkeita.

Vaikka niiden valmistaminen on vaivatonta, ei kylmiä kastikkeita kannata missään tapauksessa pitää vähemmän hienostuneina kuin lämpimiä kastikkeita.

Päinvastoin, kylmät kastikkeet ovat lähtökohtaisesti raikkaita ja tuovat kalanlihan mausta eri vivahteita, kuin mitä lämpimillä kastikkeilla saisi esiin. Kylmiä kastikkeita tarjotaankin Suomessa paljon esimerkiksi lohen tai savustetun kalan kanssa.

Klassiset lämpimät kastikkeet kuten valkokastike tai munakastike taas sopivat mainiosti esimerkiksi valkolihaisten, pannulla paistettujen kalojen seuraksi.  

Kermaviilikastike kalalle

Kermaviilikastike on kylmien kastikkeiden klassikko. Tavallisesti kermaviilikastike maustetaan kalan kanssa erinomaisesti yhteen sopivalla tillillä, erilaisilla yrteillä, puna- tai kevätsipulilla, tilkalla sitruunamehua sekä pippurilla, jonka jälkeen sen annetaan maustua hetki viileässä ennen tarjoilua.

Moni terävöittää kermaviilikastiketta myös kapriksilla tai etikkapohjaisilla mauilla kuten maustekurkuilla tai kurkkusalaatilla, jolloin itse asiassa käytetään jo osin samoja aineksia, joita tulee majoneesipohjaiseen remouladekastikkeeseen.

Katso täältä kermaviilikastikkeen resepti »

Valkokastike

Maitopohjainen valkokastike on mieto kastike, joka sopii erinomaisesti esimeriksi seitifileen tai paneroidun seitin kanssa tarjottavaksi.

Valkokastike kiehautetaan maitoon ja makua antavat esimeriksi voi, suola ja pippuri, mutta myös muskottipähkinää voidaan käyttää maustamisessa.

Katso tästä Finduksen parhaat kastikkeet kalaruoille »

Remouladekastike

Kuten jo mainittiinkin, remouladekastike valmistetaan majoneesiin, joten kastikkeena se ei ole kevyimmästä päästä.

Remouladekastike valmistetaan usein mm. sinapista ja maustekurkuista, joten sen maku on varmasti vivahteikas. Tästä syystä kastiketta tarjotaan usein esimerkiksi vahvanmakuisten ruokalajien, kuten savukalan kanssa, jottei kastike peitä alleen lihan makua.

Remouladekastike sopii erinomaisesti myös muiden liharuokien tai esimerkiksi kalaburgerin maustajaksi. Tutustu kalaburger- ja remouladekastikkeen reseptiin sivuillamme!

Hollandaisekastike

Helppo ja kätevästi valmistuva hollandaisekastike on hyvin monelle ruoalle sopiva lämmin kastike. Kalan lisäksi sitä tarjotaan usein keväisin parsan kera.

Hollandaisen pohjana toimii voi ja munankeltuaiset, ja se maustetaan tavallisimmin sitruunamehulla, suolalla ja valkopippurilla, joskus myös sinapilla. Hollandaisekastike on erinomainen vaihtoehto tarjottaviksi esimerkiksi lohikuutioiden kera.

Jogurttikastike kalapuikoille

Kalapuikkojen kastikkeeksi suosittelemme mahdollisimman raikasta, kylmää kastiketta tasapainottamaan vasta pannulta tai uunista otettujen kalapuikkojen kuumuutta.

Raikas rapujogurttikastike saa hieman tulisuutta thaimaalaisesta, chilipohjaisesta sriracha-kastikkeesta, jota taas kevyt, mutta maultaan hienostunut jokirapu tasoittaa. Myös kermaviilikastikkeet ja erilaiset sitruunakastikkeet sopivat erinomaisesti kalapuikoille.

Sitruunakastike

Sitruuna on yksi tunnetuimmista ja käytetyimmistä kalanlihan maustajista – kukapa ei olisi joskus puristanut sitruunasiivusta mehutilkkaa esimerkiksi graavilohen päälle?

Sitruunakastike onkin perinteinen ja varma kastike, joka sopii erinomaisesti yhteen punaisen kalanlihan – kuten juuri lohen kanssa, mutta sointuu hienosti myös esimerkiksi äyriäisten sekä kasvisten kanssa mukavan täyteläiseksi kokonaisuudeksi.

Sitruunakastikkeen perusainesosat ovat vesi, kalaliemikuutio tai kalafondi, ranskankerma (joskus myös ruokakerma) sekä tietenkin sitruunamehu, mutta variaatioissa käytetään muun muassa voita, chiliä ja Dijon-sinappia.

Munakastike

Munakastike on varma valinta valkolihaisen kalan, kuten turskan, kuhan tai hauen seuraksi.

Munakastike tehdään nimensä mukaisesti munista, joten sen maku on mieto, mutta samalla täyteläinen, aivan kuten suutuntumansakin!

Kalan ja munakastikkeen seuraksi suosittelemme suomalaista perunaa, joko keitettynä tai muusina.

Eksoottisten makujen ystäville Nahm Jim -kastike

Seitsemän, suomalaisittain hyvinkin tutun kastikkeen jälkeen on hyvä esitellä myös eksoottisempi vaihtoehto kalaruokien kastikkeiksi.

Nahm Jim (josta joskus käytetään myös muotoa Nam chim tai Nam Jim) on thaimaalaisen keittiön hapanimelä tuliainen, joka on itse asiassa eräänlainen dippi, jota kotimaassaan tarjotaan nimenomaan merenelävien kanssa.

Nahm Jimissa yhdistetään voimakkaat maut: chili, korianteri, ja valkosipuli sekä makea ruokosokeri, jotka hienonnetaan morttelissa ja sekoitetaan sen jälkeen kalakastikkeen ja limemehun sekaan. Nahm Jim säilyy jääkaapissa jopa viikon verran, joten se sopii erinomaisesti taltuttamaan iltojen pikkunälkää vaikkapa kalapuikkojen tai äyriäisten kanssa.

Tutustu reseptipankistamme löytyvään Nah Jim -reseptiin.

Tillikastike kalalle

Tillikastikkeella on paljon hyviä ominaisuuksia: se on helposti valmistettava, tarveaineet huokeita ja joka kaupasta saatavilla ja mikä parasta, se sopii monien eri kalojen kanssa tarjottavaksi.

Ja kaiken muun hyvän lisäksi se on oiva kastike myös vaikkapa salaatille!

Helpoimmillaan kastike valmistuu kermaviilistä, hienonnetusta tillistä, sitruuna ja perusmausteista.

Tillikastiketta voit varioida esimerkiksi kananmunalla tai tekemällä se turkkilaiseen jogurttiin.

Katso tilli-jogurttikastikkeen resepti tästä: https://www.findus.fi/reseptit/kastikereseptit/tilli-jogurttikastike

Creme fraiche - eli ranskankermakastike

Ranskankermakastike sopii erityisesti lohen kylkeen.

Perinteiseen Creme fraiche -kastikkeeseen ei kovin erikoisia raaka-aineita tarvitse, sillä jo ranskankermalla, sinapilla, (dijon-sinappi kelpaa myös), hienonnetulla tilillä, sitruunamehulla ja perusmausteilla saat kastikkeen, joka sopii käytännössä millä tahansa tavalla valmistetun lohen kylkeen.

Kermaviili-kurkkusalaattikastike

Tämä on erityisen helppo kastike, johon ei montaa raaka-ainetta tarvita.

Perusraaka-aineet ovat kermaviili, kurkkusalaatti (myös kuutioitu maustekurkku kelpaa), tilli ja sinappi sekä perusmausteet.

Kastike valmistuu nopsaan ja sopii erinomaisesti yhteen esimerkiksi lohen kanssa. 

Tartarkastike

Tartarkastike sopii niin kalapuikoille kuin vaikkapa savukalalle ja lohellekin. Mikäli haluat tehdä ”aidon” tartarkastikkeen, kannattaa valita resepti, jossa käytetään majoneesia ja säilykevihanneksia, kuten maustekurkkuja, mutta kurkkusalaattiakin näkee käytettävän.

Kastikkeen makua voi varioida erilaisilla yrteillä tai vaikkapa laittamalla sekaan kaprista.

Kastike lohelle

Ajatellaanpa asiaa toisin päin: uunissa, pannussa tai grillissä tirisee lohifilee. Mitä kastiketta tarjoilla lohen kanssa?

Nyrkkisääntönä lohi on rasvainen ja yleensä hyvin maustettu kala, joten se tarvitsee vierelleen suhteellisen voimakkaita makuja sisältävän kastikkeen.

Etsi siis kastikkeita, joissa on käytetty raaka-aineina vaikkapa tilliä, smetanaa, ranskankermaa eli creme fraichea ja sitruunaa – nämä maut nousevat tasavertaisina lohenlihan vierelle ja tekevät sen mausta entistä täyteläisempää.

Yllä olevista resepteistä tällaisia ovat mm. sitruunakastike ja kermaviili-kurkkusalaattikastike

Kastike kalapuikoille

Kuten sanottua, kalapuikkokastikkeen on hyvä olla kylmä, jotta se viilentää mukavasti uunikuumia kalapuikkoja.

Täten hyvän kalapuikkokastikkeen raaka-aineita ovat esimerkiksi kermaviili tai majoneesi, sekä makua tuovat sitruuna ja tilli. Tarjoile lisänä vaikkapa raikasta salaattia niin ateria on valmis!

Kokeile, muuta ja kehitä!

Muista, että mikään ei estä sinua kokeilemasta ja lisäämästä tai vaihtamasta mausteita ja ainesosia kastikkeisiin. Jo tutkimalla peruskastikkeiden eri lähteistä löytyviä ohjeita voi huomata nopeasti, miten ainesosat ja niiden määrät vaihtelevat reseptistä toiseen.

Kiveen hakattuja totuuksiahan ei ruoanlaitossa tunnetusti ole, joten itse kokeilemalla pääseekin usein siihen parhaaseen lopputulokseen!