Kalapuikko-caesarsalaatti

Kalapuikko-ceasarsalaatti
15 min
kypsennysaika
4
Annokset

Klassinen caesarsalaatti sopii niin lounaaksi, päivälliselle kuin noutopöytäänkin. Salaatista saa ruokaisamman, kun sen tarjoilee kalapuikkojen kera. Itse tehty caesarkastike kruunaa kokonaisuuden.

 

Valmistus

  1. Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon sitruunankuori. Anna kiehua muutama minuutti ja siirrä kattila syrjään. 
  2. Lado kalapuikot uunipellille ja lusikoi niiden päälle sitruunavoita. Paahda 225 asteisessa uunissa noin 12 minuuttia. 
  3. Valmista caesarkastike: Mittaa korkeareunaiseen kulhoon muna ja anjovisfileet. Hienonna tasaiseksi sauvasekoittimella. Lisää joukkoon sitruunamehu, parmesan-juusto, worchestershire ja valkosipuli. Sekoita voimakkaasti ja lisää joukkoon öljy ohuena nauhana. Lisää joukkoon tilli ja mausta lopuksi suolalla sekä mustapippurilla. 
  4. Leikkaa romainesalaatti suupalan kokoisiksi paloiksi. Sekoita kulhossa salaatti, juustolastut ja kastike. Nosta lautaselle. Leikkaa paahdetut kalapuikot vinottain ja nosta lämpimänä salaatin päälle. Tarjoile.

Ainesosat

Product Ingredients

Ainesosien luettelo

1 
pkt
 
Filee kalapuikot
50 
g
 
voita
1/2 
sitruunankuori
 
raastettuna
2 
kpl
 
romainesalaattia
80 
g
  
parmesan- tai pecorinojuustoa lastuina
 
Caesarkastike:
1 
kananmuna
3 
anjovis-filee
 
hienonnettuna
1 
rkl
 
sitruunan mehu
2 
rkl
 
parmesan-juustoa
 
raastettuna
1 
rkl
 
worcestershire-kastiketta
2 
valkosipulinkynsi
 
hienonnettuna
2-3 
dl
 
oliiviöljyä
2 
rkl
 
 
suolaa ja mustapippuria

Oletko valmistanut tämän reseptin? Jätä meille arvostelu!

Anna lisätietoja:
* Pakollinen tieto
* Pakollinen tieto