Helpot ja kätevät kalaruokaideat

Tee kalasta helppoa arkiruokaa

Kuten jo varsin hyvin tiedetään, kalaruokia suositellaan syötävän terveellisyytensä vuoksi vähintään kaksi kertaa viikossa. Kalan tulisi siis olla tuttu vieras keittiössä ja luonnollinen perusraaka-aine ruoanlaitossa.

Kala on parhaita mahdollisia raaka-aineita ruoanvalmistuksessa: se on terveellinen, kevyt ja sitä voi valmistaa lukemattomilla eri tavoilla, sopiihan se niin grilliin, keittoon, uuniin kuin myös erilaisiin vuokiin ja patoihin. Kalaa ei kuitenkaan aina mielletä nopeasti ja helposti valmistuvaksi arkiruoaksi – ja aivan turhaan! Käytännössä tietyt reseptit ja valmistustavat voivat vaatia hieman enemmän aikaa, vaivaa ja osaamista, mutta totuus on, että moni loistava kalaresepti valmistuu siinä missä jauheliharuoatkin.

 

Kalafileen valmistus onnistuu helposti uunissa, pannulla ja kattilassa

Kalafileen valmistus ajatellaan monesti vaativaksi toimenpiteeksi, mutta oikealla reseptivalinnalla fileen tarjoaminen onnistuu yllättävänkin helposti. Esimerkiksi pakastetuista alaskanseiti- tai turskafileistä on todella helppo tehdä erilaisia ruokia, sillä kalanliha on valmiiksi puhdistettu ruodoista ja on tuoreudeltaan aivan uudenveroista. Mikäli paistat fileet pannulla, kannattaa niitä sulattaa ensin kylmässä vedessä. Kattilaan ja uuniin ne taas voi laittaa sellaisinaan suoraan pakkasesta. Kalafileet voi maustaa kevyesti suolalla ja pippurilla ja tarjoilla sitruunaviipaleiden kera. Vaalealle kalalle sopii erinomaisesti munakastike, mutta myös persilja- ja purjokastike sopivat sen makuun hyvin. Lisukkeeksi sopivat erinomaisesti keitetyt perunat tai uunikasvikset.

 

Kalakeitot ovat iso osa suomalaista ruokakulttuuria

Kuten sanottua, kalakeitto on yllättävän helppo mutta samalla riittoisa ruoka, jolla ruokkii perheen helposti parinakin päivänä. Tavallisimmin Suomessa valmistetaan lohikeittoa, jonka tarveaineet löytyvät pienemmästäkin ruokakaupasta yleensä suhteellisen huokeasti. Tiesitkö, että myös valkoisesta kalanlihasta voi tehdä helpon ja todella maistuvan kalakeiton? Esimerkiksi kuhakeitto on hyvin herkullinen ruoka, mutta valitettavasti kuhan hinta voi vaihdella rajustikin vuodenajasta ja saatavuudesta riippuen. Fiksu ja taloudellinen kokki tietenkin ostaa eri kalalajeja hinnan mukaan tai hankkii kalat pakasteina, jolloin ruokapöytään tuleekin vaihtelua kuin luonnostaan.

Helppo lohikeitto

Nopeasti valmistuva lohikeiton salaisuus piilee siinä, että lohi on valmiiksi paloiteltu ja puhdistettu, eli se ei sisällä lainkaan ruotoja ja lohikuutiot voi laittaa suoraan keiton joukkoon. Tässä reseptissä kasvikset paloitellaan itse, mutta mikäli haluat entisestään nopeuttaa keiton valmistusta, kannattaa käyttää valmiiksi paloiteltuja keittokasviksia. Keitto maistuu parhaalta raikkaan juoman kuten veden tai maidon sekä hyvän, tuoreen leivän kanssa nautittuna, joten tarjoa keiton oheen vaikkapa ruisleipää tai maukasta sekaleipää.

https://www.findus.fi/reseptit/kalareseptit/kermainen-lohikeitto

Kuhakeitto

Kuha on siitä hieno kala, että sitä voi Suomesta pienellä tuurilla onnistua pyydystää myös itse. Kuhaa tavataan luontaisesti Suomessa lämpimissä etelä- ja keskiosien vesissä, joista löytyy runsaasti matalia lisääntymisalueita. Herkullinen kuhakeitto valmistetaan yleensä saamaan tapaan kuin lohikeittokin. Ahventen heimoon kuuluvan kuhan maku on hienostunut ja miedompi kuin ahvenella, joten keiton maustamisessa kannattaa olla tarkkana – kuhan makua ei pidä peittää liialla maustamisella. Keitossa käytettävät valmistusaineet ja niiden annostukset voivat olla samanlaisia kuin lohikeitossakin. Myös kuhan kanssa tuore tumma leipä toimii hyvin.

Madekeitto

Itse asiassa hyvin perinteinen, mutta nykyään yhä harvemman maistama madekeitto on alkuvuoden sesonkiruoka, sillä made kutee tammi-helmikuussa ja tällöin sitä on saatavilla myös kaupoista. Tosin joidenkin asiaan perehtyneiden kulinaristien mukaan mateen liha on kesäkautena maultaan jopa parempaa kuin talvella. Madekeiton saloihin perehtyneet kertovat madekeiton maun itse asiassa paranevan päivän parin jääkaapissa säilytyksen myötä, joten tässäkin tapauksessa riittoisamman keiton valmistaminen kerralla kannattaa. Madekeitto voidaan valmistaa kuten lohikeittokin, mutta toisinaan keittoa varten tehdään ns. madeliemi, jossa ruodoista keitetään ensin itse keittoa maustava liemi. Vinkkinä mainittakoon, että mikäli käytössäsi on kokonainen made, älä heitä sen suhteellisen suurikokoista maksaa pois, sillä sen voi liittää osaksi keittoa tai vaikka paistaa voissa ja tarjoilla ruisleivän päällä.

 

Vartissa valmistuva kalaburger

Miten saada perheen pienimmät syömään kalaa? No tietenkin laittamalla sitä burgerin väliin! Kalaburgerissa käytetään pihvinä paneroituja, kullanrapeita kalafileitä, jotka ovat herkullisia mutta mietoja, sopien hyvin myös nuorempien suuhun. Lisäksi paneroitu pinta on mukavan rapsakka. Tässä reseptissä mukana on sinappinen remoulade-kastike, mutta sen voi luonnollisesti vaihtaa vaikka majoneesiin, mikäli sinappisen kastikkeen ystäviä ei ruokaseurueesta löydy.

https://www.findus.fi/reseptit/kalareseptit/rapea-kalaburger

 

Lohipasta, joka kypsyy 20 minuutissa

Lohipasta on hyvä arkiruoka jos mikä: kevyt ja terveellinen lohi sopii erinomaisesti yhteen spagetin kanssa, josta taas saa hiilihydraatteja vaikka treeneihin ja muihin loppupäivän rientoihin. Tässä reseptissä käytetään pakastettuja lohikuutioita, joten ateria valmistuu nopeasti, vain noin parissa kymmenessä minuutissa. Annos on mitoitettu neljälle, joten siitä riittää hyvin koko perheelle.

https://www.findus.fi/reseptit/kalareseptit/lohipasta

 

Kalatortilla

Tortillaletut ovat siitä kätevä ruoka-aines, että mitä ikinä sen sisään laittaakin, se maistuu aina herkulliselta! Tässä reseptissä tortilla täytetään paneroiduilla kalafileillä sekä tuhdilla valikoimalla kasviksia. Pikantin lisämaun tortilla saa hienonnetusta chilistä, korianterista sekä limen mehusta.

https://www.findus.fi/reseptit/kalareseptit/varikkaat-kalatortillat

 

Uunikalana voit käyttää lohen lisäksi myös seitiä

Tavallisimmin uunikalana käytetään lohta, mutta myös alaskanseiti tai seiti on erinomainen vaihtoehto tähän tarkoitukseen. Uuniseiti valmistetaan tavallisesti kermaan ja juustoon ja mukaan liitetään esimerkiksi purjoa. Maun mukaan uuniseitin joukkoon voi voi laittaa myös tomaattia, mausteeksi kurkumaa ja curryä sekä kokeilla juustona vaikka emmentalia tai koskenlaskijaa. Seiti kypsyy 175-200 -asteisessa uunissa noin puolessa tunnissa, joten valmisteluineen kyseessä on alle tunnissa valmistettava ateria.

 

Juhlaruokana kala loistaa monipuolisuudellaan

Kylmänä, lämpimänä, cocktailpalana tai pääruokana – juhlava kalaruoka voi olla valmistettu monella tavalla. Olipa kyseessä sitten syntymäpäivät, lakkiaiset tai vaikkapa äitien- tai isänpäivämenu, niin kalan tuominen juhlapöytään on aina varma ratkaisu joulusta tietenkin puhumattakaan. Pääruokana kalaa tarjotessa kannattaa toki etukäteen varmistua, etteivät vieraiden mahdolliset allergiat estä syömistä ja varata sen varalta myös toinen ruokalaji.

 

Savukalasalaatti tuo tuhtia keveyttä juhlapöytään

Etenkin buffet-tyyppisissä juhlakattauksissa runsas salaattitarjoilu on olennainen osa esillepanoa. Monesti kuitenkin vaikuttaa siltä, ettei salaatin ideointiin ole käytetty juurikaan aikaa, vaan se koostuu lähinnä salaatinlehdistä ja muutamasta muusta kasviksesta tai vaihtoehtoisesti tarjolla on raskasta ja täyttävää pastasalaattia, joka ei aina soinnu muiden ruokien kanssa kovin hyvin yhteen. Savukalasalaatti on maultaan tuhti, mutta ravintoarvoiltaan keveähkö vaihtoehto, joka todennäköisesti muodostuu ruokapöydän hitiksi nopeasti. Savukalasalaattia ei tarvitse kehittää alusta asti itse, vaan esimerkiksi kaikille tuttu caeasarsalaatti sopii hyvin varioitavaksi savukalan kanssa. Voit vaikkapa vaihtaa tämän caesarsalaattireseptin kalapuikot valintasi mukaiseen savukalaan.

 

Kalaisat cocktailpalat sopivat erinomaisesti juhliin

Kala on erinomainen vaihtoehto cocktailpalojen raaka-aineeksi, sillä se sopii hyvin yhteen juhlavien kuplajuomien kanssa. Perinteisimpiä tarjottavia ovat ruisnappien päälle tehdyt kylmäsavulohinaposteltavat tai pienikokoiset, toast skagen -tyyppiset makupalat, mutta täyttävyyttä pikkusuolaisiin tarjottaviin saat vaikkapa tekemällä pieniä wrapeja, jotka täytetään avokadolla ja kalapuikoilla. Ne maistuvat erinomaisesti myös nuoremmille, ja varttuneemmat osaavat arvostaa cocktailpalojen normaalia parempaa täyttävyyttä.

 

Katso myös muut helpot kalareseptimme

Tutustu myös muihin kalaresepteihimme, jotka kaikki on suunniteltu niin, että ne ovat samanaikaisesti mahdollisimman vaivattomia valmistaa mausta tinkimättä. Reseptien joukosta löydät arkiruokareseptien lisäksi myös vinkkejä vaikka illanistujaisten ruokalistalle ja aina fine dining -tyyppisiin ruokiin saakka!

Lisää herkullisia kalareseptejä löydät reseptipankistamme »