Banner_Herneet_960x266

Findus Ympäristöohjelma

Findus tiedostaa liiketoiminnan olevan riippuvainen terveestä ympäristöstä. Me kunnioitamme luontoa ja haluamme antaa oman panoksemme kestävän kehityksen puolesta.

Findus on vuosien saatossa osoittanut sitoutuneensa huolehtimaan ympäristöstä. Pyrimme edistämään kestävää kehitystä koko ravintoketjussa raaka-aineista valmiiseen tuotteeseen.

Tavoitteenamme on, että LISA -ohjelma toteutetaan kaikilla vihanneksillamme. Työskentelemme jatkuvasti kehittääksemme ohjelmaa, jonka tavoitteena on säästää luontoa ympäristön vaikutuksista. Tämä jatkuva prosessi on selostettu tarkemmin kohdassa "Findus vihannesohjelma".

Findus pyrkii käyttämään kalaa ainoastaan alueilta, jossa on kestävä kalakanta. Lisätietoja löytyy kohdasta "Findus kalaohjelma".

Findus pyrkii valmistamaan tuotteita voimavaroja säästäen, erityisesti tarkkailemme veden ja energian kulutusta, raaka-aineita ja pakkausmateriaaleja.

Findus työskentelee aktiivisesti jätemäärien vähentämiseksi sekä tuotannossa että jakelussa.

Noudatamme kaikkia ympäristöön liittyviä sääntöjä ja lakeja toimintamme kaikissa vaiheissa.

Finduksen toimittajilla on myös tärkeä rooli ympäristöasioissa. Toimittajilla on oltava selkeä käsitys toiminnastamme ja he ovat myös sitoutuneet noudattamaan ympäristöohjelmaamme.

Tiedotteet

09.01.2012

Suomalaisen journalismin ja tv-viihteen legenda Hannu Karpo lähtee ensimmäistä kertaa elämässään mukaan mainoskampanjaan. Aiemmin Karpo on systemaattisesti kieltäytynyt hänelle tarjotuista mainoskeikoista, sillä hän on halunnut varjella puolueettoman toimittajan imagoaan. Myös sopimus MTV3:n kanssa esti mukanaolon mainonnassa, mutta Karpo on kieltäytynyt tarjouksista myös eläkkeelle lähtönsä jälkeen.

Näytä koko tiedote

Copyright Findus Finland Oy 2012