Banner_Herneet_960x266

Historia

Korkea ja tasainen laatu on ollut Finduksen vahvuus siitä alkaen, kun yritys nimeltä Findus perustettiin vuonna 1941 Ruotsissa. Laatu sisälsi jo tuolloin koko tuotantoketjun raaka-ainetuotannosta valmiisiin tuotteisiin. Vuonna 1945 Findus mullisti Ruotsin elintarviketuotannon lanseeraamalla pohjoismaiden ensimmäiset pakasteet. Koko pitkän historiansa ajan Findus on panostanut tutkimus-ja tuotekehitystyöhön sekä raaka-aineiden oman maun, luonteen ja laadun säilyttäviin valmistusmenetelmiin. Tästä on syntynyt luonnollinen edelläkävijyys, joka tänä päivänä käsittää aistittavan laadun lisäksi myös näkymättömän laadun kuten puhtaus-ja ympäristöasiat.

Vuosina 1962-1999 Findus toimi sveitsiläisen Nestlén omistuksessa, mutta helmikuussa 2000 Finduksen historiassa alkoi uusi vaihe. Silloin sijoitusyhtiö EQT osti Finduksen ja Finduksesta tuli itsenäinen eurooppalainen yritys. Jo perustamisvuotenaan Findus osti kalapakasteisiin erikoistuneen Frionorin.

Vuonna 2006 Finduksen omistus siirtyi EQT:lta sijoitusyhtiö Foodvest Ltd:lle. Foodvest omisti jo ennestään Englannin johtavan pakaste- ja einestoimittajan Young´sin. Yhdessä Findus ja Young´s ovat yksi Euroopan suurimmista kalatuottajista.

Vuoden 2008 alussa Finduksen ja Young'sin toiminnot yhdistettiin virallisesti yhdeksi yritykseksi, Foodvest Ltd:ksi.

Kesällä 2008 Foodvestin omistus siirtyi Lion Capitalille. Suomessa Findus toimii kuten ennenkin Findus Finland Oy:nä.

Copyright Findus Finland Oy 2010